Maanantaina oltiin sisällä. Aluksi kokkailtiin leikkiruoilla ja aikuiset saivat maisteluun paljon herkullisia ruokia. Teltassa retkeiltiin myös eväiden kanssa ja duploja rakennettiin. Harjoiteltiin tänään kaveritaitoja kuvien avulla. Meillä oli kaksi alustaa, vihreä ja punainen. Vihreässä oli hymynaama ja punaisessa surunaama. Yhdessä mietittiin mitä kuvassa tapahtuu esim. kaverin tönäiseminen tai yhdessä leikkiminen ja lasten piti kertoa, laitetaanko kortti vihreälle vai punaiselle alustalle. Tämä onnistuikin hyvin ja lapset tiesivät hienosti, mikä on hyvä juttu ja mikä huono. Kuunneltiin myös Miltä tuntuu Nallesta? Tässäkin oli mukana Nallen kuvat eri tunteilla. Salissa sai tuttuun tapaan ensin juosta vapaana energiaa purkaen. Tämän jälkeen tehtävänä oli viedä salissa olevat häntäpallot keskelle salia vanteen keskelle yksi kerrallaan. Tätä lapset halusivat leikkiä monta kertaa :) Harjoiteltiin myös tasapainoa tänään. Seisottiin yhdellä jalalla, kinkattiin ja kuljettiin penkkiä pitkin niin, että penkki oli ensin oikein päin ja sitten ''väärinpäin'' eli kapeampana. Naruissa ja renkaissa roikuttiin sekä keinuttiin ja puolapuilla kiipeiltiin sekä laskettiin penkkiä pitkin sieltä alas. Lopuksi leikittiin ja liikuttiin mun jalat kulkee näin tahtiin.

IMG_20220509_103326.jpgIMG_20220509_095204.jpg

Tiistaina seikkailtiin Lehmäsaaressa. Käveltiin saaressa ja etsittiin hyvä paikka, jossa oltaisiin tuulelta suojassa. Löydettiinkin hyvä paikka, jossa oli kaatuneita puita ja kiviä, mihin kiipeiltiin sekä iso kuusi, minkä alla oli ihana maja. Majassa kuusen alla leikittiin omilla leluilla sekä muovieläimillä. Kivien päälle kiipeiltiin myös lelujen kanssa. Tutkimme mm. kiviä, leluja ja sammalta suurennuslasilla. Tästä lapset tykkäsivätkin paljon. Harjoiteltiin tänään hieman numeroita. Meillä oli oravat, joilla oli purkit. Purkkeihin piti etsiä aina oikea määrä käpyjä. Ennen matkaa takaisin pitkospuille, kuunneltiin kaksi satua Lukulumosta kuusen alla majassa istuskellen. Matkalla takaisin meidän jänis pääsi vielä karkaamaan ja lasten piti etsiä se piilostaan. Onneksi jänis löytyi!

IMG_20220510_103405.jpg

Keskiviikkona seikkailtiin Lehmäsaaressa. Lapset halusivat aluksi suunnata saaren päähän kiipeilypuulle. Osan kanssa jäätiin kuitenkin matkan varrelle kuvaamaan i padilla omaa lelua. Ensin katsottin sijaintikäsitekorteista missä kettu oli eri paikoissa. Näiden avulla pohdittiin, mihin oman lelun voisi laittaa kuvattavaksi. Korteissa oli esim. kettu puun takanan ja kiven päällä. Lelut pääsivätkin eri paikkoihin seikkailemaan ja lapset kuvasivat niitä hienosti. Kiipeilypuulla kiipeiltiin, leikittiin junaa ja omat lelut seikkailivat koko ajan meidän mukana. Harjoiteltiin myös tänään hieman numeroita ja lukumääriä. Meillä oli oravat, joilla oli purkit. Purkkeihin piti etsiä aina oikea määrä käpyjä ja laskea lopuksi täsmäsikö määrä. Kiipeilypuulta jatkettiin matkaa kuusen alle majaan. Majassa omat lelut pääsivät kuuntelemaan ja tanssimaan oravan pesän ja pienen pienen veturin tahtiin. Juna oli kuulemma matkalla lomalle! 

IMG_20220511_100722.jpg

Torstaina oltiin sisällä. Aloitettiin päivä jumpalla ja suunnattiin saliin heti kun saatiin porukka kasaan ja ulkovaatteet pois. Salissa sai taas ensin purkaa energiaa juosten vapaasti. Tämän jälkeen otettiin häntäpallot, jotka piti yksi kerrallaan viedä salin keskelle vanteen keskelle. Palloja heitettiin myös penkin yli sekä vanteiden keskelle. Tasapainoiltiin penkin päällä niin, että penkki oli leveämpänä ja sitten kapeampana. Penkin päästä harjoiteltiin myös tasahyppyä alas. Puolapuilla kiipeiltiin myös ahkerasti ja liikuimme lopuksi vielä musiikin tahtiin. Jumpan jälkeen leikittiin autoilla, duploilla, kokkailtiin ruokaa sekä rakennettiin palikoilla erilaisia rakennelmia. Harjoiteltiin vielä ennen kotiin lähtöä kaveritaitoja kuvien avulla ja kuunneltiin Miltä tuntuu Nallesta tunnekorttien kanssa. 

IMG_20220512_093435.jpgIMG_20220512_101417.jpg