Maanantaina oltiin puistossa. Lapset leikkivät pitkään linnassa, jossa kiipeiltiin, laskettiin mäkeä ja ryömittiin tunnelissa. Tämän jälkeen siirryttiin valleille laskemaan ja kierimään mäkeä. Lapset innostuivat myös leikkimään yhdessä piilosta. Leikkien jälkeen käytiin vielä kävelyllä kaupungilla. Näimme monta konetta lumenajossa sekä monta eri väristä autoa. Mukava talvipäivä!

IMG_20220117_101454.jpgIMG_20220117_104349.jpg

Tiistaina oltiin myös puistossa. Keinuimme paljon ja laskimme liukumäkiä, jotka olivatkin liukkaita. Linnassa kiipeiltiin, ajettiin laivaa sekä tehtiin ruokaa. Kävimme kävelyllä kaupungilla ja näimme erilaisten kulkuneuvojen lisäksi monta eri rakennusta. Moni rakennus olikin lapsille tuttu, kuten uimahalli sekä kauppa. Ihana auringonpaiste helli punaisia kasvoja, kun käveltiin takaisin puistoon ennen kotiinlähtöä.

IMG_20220118_100408.jpgIMG_20220118_103539.jpg

Keskiviikkona meidän piti olla Tarmolassa, mutta siirryttiin puistoon. Tarmolassa olisi ollut ruhkaa, kun kaupungin liikuntatoimen tapahtuma oli siellä. Puistossa leikittiin taas ensin, etsittiin lumihangesta ''timantteja'' sekä laskettiin jälleen paljo liukumäistä. Lähdimme leikkien jälkeen pienelle kävelyretkelle. Kävelimme koko puiston ympäri Ruutikellarille. Matka meni jälleen hienosti narussa kulkien. Ruutikellarilla loruteltiin talvisia loruja korttien ja kuvien avulla. Tunnistimme myös eri värisiä ja kokoisia lapasia. Lopuksi käveltiin takaisin puistoon ja ehdittiin vielä mäenlaskuun!

IMG_20220119_103253.jpgIMG_20220119_103300.jpg

Torstaina seikkailtiin Tarmolassa. Aloitimme päivän loruttelemalla korttien avulla. Jokainen sai oman talvisen lorukortin, jossas oli myös loruun liittyvä kuva. Tämän jälkeen kiersimme metsässä pienen lenkin, joka huipentui mäenlaskuun isojen kivien päältä. Hyvää koordinaation harjoittelua kiivetä aina ylös! Lauloimme ja tanssimme myös lumiukkomarssin, jänöjussin mäenlaskun sekä oravan pesän. Eri väririä ja kokoisia lapasia piti jokaisen käydä hakemassa ohjeen mukaan. Mukana oli myös muutaman meille jo tutun metsäneläimen kuten oravan, karhun, metsäjäniksen ja oravan kuvia. Välillä ohjeena saattoikin siis olla eläimen kuvan haku. Tehtävä onnistui hienosti. Lopuksi kuuntelimme Lukulumosta sadun ainosta ja tiikeristä sekä kuunneltiin Aarne alligaattorin laulu. 

IMG_20220120_093949.jpgIMG_20220120_095033.jpgIMG_20220120_102141.jpg