Maanantaina  seikkailtiin keväisessä Lehmäsaaressa. Viimisetkin lumet ovat sulaneet ja kevät on vihdoin saapunut todenteolla! Bongasimme varmoja kevään merkkejä, muurahaisia, hämähäkkejä sekä monta joutsenta vedessä. Touhusimme pitkään kiipeilypuun luona. Lapset kiipeilivät, keräsivät keppejä ja käpyjä sekä löysivät majankin. Pidimme musiikkituokion, jota varten jokainen etsi luonnosta soittimen. Soittimet olivat esimerkiksi kaksi keppiä tai keppi ja kivi. Laulujen jälkeen oli tehtävänä etsiä metsään piilotetu lajikortit. Tällä kertaa meillä oli kolme eläintä, karhu, kettu ja siili. 

IMG_20210419_094936.jpgIMG_20210419_103558.jpg

Tiistaina seikkailtiin Lehmäsaaressa, lämpimässä kevätilmassa. Matkalla saaren päähän kiipeilypuun luokse, tapasimme koululaisia jotka olivat myös lähteneet retkelle. Matkan varrelta tarkkui mukaan myös hienoja keppejä, joiden kanssa leikittiin myös kiipeilypuun luona. Puun päällä ratsastettiin hevosilla, ajettiin autolla ja puu muuttui myös krokotiiliksi, jonka selän päällä seisottiin. Ihana mielikuvitus! Leikkien ohessa bongailtiin erilaisia lintuja, ötököitä sekä nähtiin myös veneilijä Pidimme musiikkituokion, johon jokainen etsi luonnosta itselleen soittimen. Soittimiksi löytyi kaikille kaksi keppiä. Musiikki vei mennessään, joten lasten toiveesta lauloimme vielä heidän toivelaulun suunniteltujen lisäksi :) Etsimme myös taas eläimiä metsästä. Tällä kertaa etsimme karhuja, kettuja ja siilejä. Paluumatkalla otimme vielä juoksukilpailut. 

IMG_20210420_090715.jpgIMG_20210420_101150.jpgIMG_20210420_102555.jpgIMG_20210420_103243.jpg

Keskiviikkona leikittiin ja liikuttiin lähiympäristössä. Keskuskoulun pihalla leikittiin hiekkaleluilla, laskettiin mäkeä, keinuttiin ja leikittiin hippaa. Leikkien jälkeen lähdettiin kävelemään kohti pesäpallokenttää. Matkaa taitettiin liikuntahallin sekä Kirkkojärven rannan kautta. Matkalla nähtiin monta ihmeellistä kulkuneuvoa, kuten mopoja, mönkkäreitä ja traktori. Niissä riittikin ihmeteltävää, mutta onneksi muistettiin keskittyä myös liikenteessä turvalliseen liikkumiseen. Kirkkojärven ranta olikin taas muuttunut paljon viime kerrasta. Jäät ja lumet olivat sulaneet ja näimme mm. talitiaisen, sorsia sekä mustarastaan. Bongasimme myös leskenlehtiä, niitäkin riitti rannassa paljon. Pesäpallokentällä vapaan touhuamisen ja kiipeilyn lisäksi pelasimme yhdessä värinopalla peliä. Jokainen sai vuorollaan heittää noppaa, nimetä värin ja kaikkien piti sen jälkeen juosta pidemmällä olevan saman värin luokse. Hyvää harjoitusta oman vuoron odottamiseen ja yhdessä tekemiseen. 

IMG_20210421_093802.jpgIMG_20210421_094403.jpg

IMG_20210421_095813.jpg