NAPEROIDEN TOUHUJA VIIKOLLA 15

Maanantaina kokoonnuimme Tarmolanmäellä. Aloitimme päivän autoleikeillä kun odotimme että kaikki saapuivat paikalle. Hetken leikittyämme lähdimme etsimään metsästä piilotettuja kettuja. Ketut olivat keksineet mukavia piiloja. Kaksi pientä ketunpoikasta jäi meiltä löytymättä, mutta heidätkin haimme yhteistuumin mukaan. Kettupiilon jälkeen kävelimme pienen lenkin, jonka jälkeen menimme metsäpaikalle keräämään oraville käpyjä ja jäniksille keppejä. Ja niitä kertyikin aikas isot kasat. Metsän siimeksessä lauloimme ja leikimme ORAVA laulun,JÄNIS ISTUI MAASSA sekä HUU SAI SAI. Temmelsimme sammaleen päällä sekä kiipeilimme kivillä.

Tiistaina kokoonnuimme Tarmolanmäellä. Aloitimme päivän autoleikeillä, odottaessamme kaikkien saapumista paikalle.. Hetken leikittyämme suuntasimme kettuja etsimään. Meillä oli kymmenen kettua piilossa metsässä jotka yhteistuumin kävimme etsimässä. Ketut olivatkin keksineet oivia piilopaikkoja. Tämän päivän ryhmä löysikin kaikki ketut. Kettujahdin jälkeen kävimme tarkistamassa olivatko eilisen ryhmän lasten keräämät oksat ja kävyt vielä tallella, ja olivathan ne. Me keräsimme vielä hiukan lisää oraville ruokaa. Pieni kävelylenkki väliin ja sitten takaisin metsänpaikkaan leikkimään ja laulamaan. Laululeikit olivat Jänis istui maassa, orava laulu sekä huu sai sai. Lopuksi ehdimme vielä lasten toiveesta takaisin lumi ja hiekkaleikkeihin autoilla ennen kuin koitti kotiinlähdön aika.

Keskiviikkona olimmekin Vilperit ryhmän kanssa yhdessä touhuamassa. Aloitimme leikkien Keskuskoulun pihalla, josta suuntasimme pesäpallokentälle. Pesäpallokentällä leikimme erilaisia palloleikkejä. Heitimme häntäpalloja maaliin, potkimme jalkapalloa, heitimme häntäpalloilla pituutta, ja juoksimme tottakai vapaasti pallojen perässä ja ilman. Lopuksi tulimme vielä päiväkodin pihalle hiekkalatikolle leikkimään hiekkaleikkejä.

Torstaina olimme sisällä. Harjoittelimme kädentaitoja ihan kädestä pitäen. Saksien pitoa ja käyttöä, höyhenten käsittelyä ja sormiväreillä maalausta, saimme aikaiseksi hienot joutsenet. Toki välillä myös leikimme. Lopuksi meillä oli potkumopoilla temppurata sekä samoin myös tasapainoilurata. Hiki saatiin pintaan ennen kotiin lähtöä.