Maanantaina retkeilimme lähiympäristöön. Suuntasimme kaupunkiin ruutikellarille. Leikimme isoissa lumikasoissa talvisia leikkejä sekä laskimme pyllymäkeä. Piirissä jälleen katsottiin paikallaolijat, viikonpäivä ja sää. Lauloimme myös muutaman laulun. Retkeltä palattuamme leikimme päiväkodin pihalla. Lumileikkien lisäksi saimme leikkiä jääpaloilla, jotka olivat eri värisiä. Niitä kasattiin, piilotettiin lumihankeen ja kuljetettiin rekkojen kyydissä. Hyvää värien harjoittelua leikin ohella.

 

Keskiviikkona vuorossa oli odotettu satuholviston satuseikkailu Bastionissa. HIeman jännittyneinä tapasimme kiltin peikon, joka johdatti meidät seikkailuun. Jakaannuimme kahteen ryhmään. Lasten tehtävänä oli etsiä kymmenen avainta, joiden takaa paljastui i padilla kuunneltava lyhyt satu. Samaan aikaan piti olla tarkkana ja kuunnella sekä katsoa, mikä kirjain sadusta paljastui. Kun kaikki kymmenen kirjainta oli selvillä, olimme ratkaisseet arvoituksen ja lapset saivat palkinnot aarrearkusta. HIenosti lapset jaksoivat keskittyä ja kuunnella. Ihana retki :) Bastionin jälkeen suuntasimme päiväkodin pihalle talvisiin leikkeihin ja pidimme piirin. Kaikki ovat myös nyt saaneet hyvien kaveritaitojen kunniamitalin. Olemmekin puhuneet paljon hyvistä kaveritaidoista ja toisen kunnioittamisesta sekä huomioimisesta.

Ensi viikolla avoimen porukka lomailee, joten näemme taas 8.3!